Liikunnan haastekampanja on loppusuoralla

Liikunnan haastekampanja on loppusuoralla

EKL:n valtakunnallinen liikunnan haastekampanja on edennyt loppusuoralle. Kampanja alkoi 1.3 ja ja jatkuu 30.4. saakka. Jäljellä on vielä pari viikkoa aktiivista liikkumista. Tavoitteena on saada liikuntakortiin mahdollisimman monta ruksia ja kohottaa fyysistä ja henkistä kuntoa.  Varsinkin nyt korona-aikana, kun ihmiskontaktit ovat tahtoneet jäädä vähiin, on ulkoliikunta antanut  oivan mahdollisuuden kaverien tapaamiseen ja sosiaalisten kontaktien ylläpitämiseen. 

Eli ylös ulos ja kuntoilemaan.

Ihan kertauksen vuoksi vielä, että kaikki liikunta kerryttää suorituspisteitä, kunhan se on kestoltaan vähintään puoli tuntia.  Tähän mennessä on voinut hankkia jo 45 pistettä, joita maksimissaan voi kahden kuukauden aikana hankkia 61. Siis piste per. päivä ja sen saa, kun tuo aiemmin mainitsemani 30 min. ehto täyttyy. Tiedot kerätään jokaiselta osallistujalta kampanja-ajan päätyttyä ja ne lasketaan yhteen. Yhteen laskettujen pisteiden perusteella lasketaan yhdistykselle suhdeluku, jolla osallistutaan liiton yhdistysten väliseen kilpaan.  Viime vuonna haastekisaan osallistui 170 EKL:n yhdistystä.  Oulun piiristä Haukipudas, Martinniemi ja Rantalakeus sijoittuivat valtakunnallisessa kisassa ihan kärkipäähän. Piirin yhdistysten välisessä kisassa ne olivat kolme parasta.

Toimikaa näin.

Täytetyt kortit kerätään kampanjan loputtua pois, lasketaan pisteet ja lähetetään tiedot piirille, joka toimittaa tiedot liittoon.  Liikuntainnostusta voi lisätä osallistujien kesken arvottavilla pikku palkinnoilla, yhteisillä retkillä ja tilaisuuksilla. Oma kokemukseni viime ja tämän talven kampanjasta on ollut innostava. Muun tekemisen puuttuessa liikkuminen on tuonut vireyttä elämään. Luonnossa liikkuminen lisää fyysistä ja henkistä kuntoa ja lenkkikaverin kanssa voi sosiaalistakin kanssakäymistä harrastaa.

Pentti Lahdensivu

Sauva-ja suksijumppaa kovan lenkin jälkeen
Kelkka ja pilkkimies on menossa kuntolenkille
Kova kuntoilu vaatii rentoutumishetken