EKL:N Oulun piirin syyskokous 27.11.2025
1.12.2025
Kerttu Mömmö jatkaa piirin puheenjohtajana v. 2026
EKL:n Oulun piirin syyskokous pidettiin Oulussa 27.11.025. Seitsemäntoista kokousedustajaa yhdeksästä piirin yhdistyksestä kokoontui päättämään toiminnasta ja taloudesta sekä tekemään tärkeät henkilövalinnan tulevalle vuodelle. Jo avauspuheenvuorossaan istuva piirin puheenjohtaja totesi, että valtiovallan leikkaukset iskevät ankarasti yksittäisten ihmisten elämään ja koskevat myös kaikkia järjestöjä. Leikkaukset vaikuttavat mm. jäsenmaksun suuruuteen, liitto korottaa jäsenmaksua 2€/jäsen, piirin jäsenmaksu pidetään kuitenkin ennallaan.
Toimintasuunnitelmassa kiinnitetään huomiota ikäihmisten arjessa selviytymiseen, terveydenhuolto, lääkekaton korotus, muut leikkaukset sekä verotus aiheuttavat huolta. Näihin asioihin pyritään vaikuttamaan eläkeläisten etujärjestö EETUN kautta paikallistasolla ja myöskin vanhusneuvostoissa. Piiri tulee järjestämään kaikille jäsenille yhteisiä tapahtumia mm. jo perinteiset boccia-, keilailu-, pilkki-, rannalta onginta- ja karaokekilpailu, uutena sisä-curling kilpailu. Piirin kesäpäivät/kesäpäivä järjestetään myös. Näihin tapahtumiin piiri luonnollisesti tarvitsee yhdistysten apua. Tuokaa rohkeasti toiveenne piirihallituksen tietoon, viedään yhdessä asioita eteenpäin.
Suunnitelmissa on myös järjestötoiminnan kurssin järjestäminen yhteistyössä EKL:n, Lapin ja Pohjanmaan piirin kanssa.
Piirissä ja yhdistyksissä toimitaan ”turvallisen tilan” periaatteita noudattaen. Huolehdimme, että kaikki voivat omalla toiminnallaan rakentaa avointa, kunnioittavaa ja hyväksyvää yhdenvertaista ilmapiiriä ja keskustelua. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, tuntea olonsa turvalliseksi toiminnassa ja tapahtumissa ilman pelkoa epäasiallisesta kohtelusta, sopimattomasta käyttäytymisestä tai ahdistelusta.
Henkilövalinnat:
Tulevaisuuden kannalta ehkä tärkeimmät päätettävät asiat ovat henkilövalinnat ja tällä kertaa kokous valinnoissaan yksimielinen. Kerttu Mömmöä Kempeleestä esitettiin piirin puheenjohtajaksi ja hänet valittiin yksimielisesti jatkamaan piirin puheenjohtajana. Yhdistykset olivat syyskokouksissaan nimenneet omat ehdokkaansa piirihallitukseen ja nämä henkilöt valittiin piirihallituksen jäseniksi. Puheenjohtaja kiitti luottamuksesta ja korosti puheenvuorossaan yhteistyön merkitystä, jokainen piirihallituksen jäsen on tärkeä piirin toiminnassa. Onnea Kaikille Valituille Henkilöille!
Iloista loppuvuotta yhdistyksen toimintaan ja sen jälkeen LEVOLLISTA JOULUNAIKAA KAIKILLE!
YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN, PORUKASSA VOIMME PATEMMIN! Tässä hengessä astumme luottavaisesti tulevaan toimintavuoteen!
Marja-Leena Korhonen
Piirin tiedottaja
EKL Oulun piirin syyskokouksen henkilövalinnat v. 2026
Piirin puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Kerttu Mömmö.
Yhdistysten edustajiksi piirihallitukseen valittiin:
Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ry
Eeva Hannula, varalla Pirjo-Leena Somero
Haukiputaan Eläkkeensaajat ry
Kari Breilin, varalla Lauri Kuurola
Oulun Eläkkeensaajat ry
Paula Hellen-Toivanen, varalla Mervi Hyvärinen
Kajaanin Eläkkeensaajat ry
Aila Tartia-Jalonen, varalla Mikko Pesonen
Kuusamon Eläkkeensaajat ry
Aulis Luukkonen, varalla Eemeli Karjalainen
Nivalan Eläkkeensaajat ry
Tuula Ekdahl,varalla
Rantalakeuden Eläkkeensaajat RES ry
Jouko Etelä, varalla
Martinniemen Eläkkeensaajat ry
Ritva Halmetoja-Heikkinen, varalla Aino Taipaleenmäki
Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajat ry
Kari Liimatainen, varalla Frans Säily
Taivalkosken Eläkkeensaajat ry
Maija-Liisa Halonen, varalla Reijo Määttä
Utajärven Eläkkeensaajat ry
Mirja Nikula, varalla Sirpa Komminaho
Iin Eläkkeensaajat ry
Heikki Räinä, varalla Salme Tanninen
Piirihallitus valitsee järjestäytymiskokouksessaan, varapuheenjohtajan, sihteerin, kotisivuvastaavan, kilpailu- ja liikuntavastaavan, opintovastaavan ja tiedottajan sekä nimeää työvaliokunnan. Lisäksi yhdistykset valitsevat kokouksissaan piirihallituksen puuttuvat varaedustajat myöhemmin.