Piirihallitus järjestäytyi ja päätti tulevasta toiminnasta

16.1.2026

Piirihallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa 16.1 Teams-yhteydellä siis etäkokouksena. Kokoukseen osallistuivat kaikki piirihallituksen jäsenet sekä työvaliokunta täysimääräisinä. Kunnioitettava saavutus ja se on mahdollista laajan piirin alueella vain näin toteutettuna.  Järjestäytymiskokouksen listasta löytyi henkilövalintojen lisäksi runsaasti muutakin asiaa. Kolmetuntiseksi venähtänyt sessio TV-ruutua tuijottaen hieman väsytti, mutta oli kuitenkin helpompi ja halvempi kuin satojen kilometrien kokousreissu läänin pääkaupunkiin Ouluun.

Piirin henkilövalinnat

Tulevana vuonna piiriä johtaa Kerttu Mömmö. Hänet valittiin jatkamaan vaativassa tehtävässään jo syyskokouksessa. Hänen aisaparinaan varapuheenjohtajana jatkaa Ylivieskalainen Eeva Hannula, hän aloittaa myös opintovastaavana. Jatkamaan valittiin myös sihteeri Mervi Hyvärinen Oulusta ja tiedottajana jatkaa Marja-Leena Korhonen hänkin Ylivieskasta.  Jatkon sai myös Risto Örling kilpailuvastaavana ja kotisivujen päivittäjänä Pentti Lahdensivu.

Työvaliokuntaan valittiin puheenjohtaja, sihteeri, opintovastaava, kilpailuvastaava ja kotisivujen päivittäjä. Valiokunnan tehtävänä on valmistella piirihallituksen päätettäväksi tulevat asiat ja päätösten toteutus.  Tarvittaessa kokouksiin voidaan kutsua myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

Tulossa koulutusta ja kilpailuja

Toiminta käynnistyy tammikuussa” Elinvoimaa vapaaehtoisille” -koulutuksella. Kurssi pidetään Oulussa 27.-28.1 ja on kaksipäiväinen. Oulun- ja Lapin läänin vapaaehtoisia on kurssille ilmoittautunut 40. Kurssi on nyt täynnä, eikä lisäilmoittautumisia enää oteta vastaan.

Toinen toteutuva tapahtuma on Piirin bocciamestaruuskilpailut 2.3. Kilpailupaikka on Haukiputaan Jatulin liikuntahalli. Mestaruuksista kisataan sekä A- että B-sarjoissa. Valmisteluista vastaavat Martinniemen ja Oulun Eläkkeensaajat yhdessä sekä piirin työvaliokunta. Yksityiskohtaisempi suunnittelu aloitetaan välittömästi ja ilmoittautumis- ja kilpailuohjeet lähetetään sen jälkeen yhdistyksille.

Suunnitelmissa on myös kuorokurssin järjestäminen kevään kuluessa Eläkeläisten kanssa. Aika ja paikka on kuitenkin vielä avoin.  Harkinnassa on lisäksi kotisivukurssin järjestäminen, jonka toteutus saattaa siirtyä syksyyn.

Piirin kevätkokous päätettiin pitää 25.3 Oulussa. Kokouspaikkakunnaksi  päätetiin Oulu ja paikaksi Oulu 10 tilavat ja valoisat kokoontumistilat. Piirihallitus kokoontuu ennen kevätkokousta.

Työvaliokunnan tehtäväksi jäi myös miettiä piiri kesäpäiville sopiva paikka ja yhteistyökumppani sekä päivien yhteydessä mahdollisesti järjestettävät piiri 55v.-juhlat. Yksityiskohtaisemmat tiedot piirihallituksesta ja toimihenkilöt löytyvät täältä.  PL